Tällä viikolla kohtasin elämän rajallisuuden. Ensin meillä kävi poliisi ja saman yönä ambulanssi.
Poikani tuli keskellä yötä meille. Hänelllä on avaimet, hänellä oli ilmeisesti paha olla omassa asunnossa. Olin aiemmin sanonut hänelle, että kotiin voi tulla, jos siltä tuntuu, vaikka keskellä yötä. Hän käytti tämän lupauksen. Vaikutti olevan ihan hyvässä kunnossa. Kuulin yöllä oven kolahduksen. Ajattelin, että poika meni tupakalle. En lähtenyt tarkistamaan.
Vähän ajan kuluttua soi ovisummeri. Ajattelin, että poika oli unohtanut avaimet sisään, menin ovipuhelimeen. Siellä olikin poliisi, kysyivät onko poika kotona, katselin, ei ollut. Kysyivät, voivatko tulla sisään. Annoin luvan. Ajalttelin, että apua, onko sekaantuut huumeisiin tai jotain. Selittivät,e ttä tulivat, koska poika oli lähettänyt jäähyväisviestejä joillekin ihmisille. Soitin pojalle. Hän vastasi. Tuli kotiin. Alhaalla poliisiti olivat jututtaneet poikaa. Tulivat yhdessä ylös. Poliisi välitti viestin, että pitää silmällä poikaa.
Poika oli juonut jonkun verran alkoholia, ilmeisesti kotonaan. Minä en käytä ollankeen alkoholia ja poika tietää sen. En pitänyt mitään moraalisaarnaa, kerroin vain, että joskus oli ollut hajuharja, siksi kysyin. Varmaan pojalle oli yllätys se, että haistoin hänestä sen.
Tämän jälkeen meni nukkumaan.
Tämä ei riittänyt sen illan tapahtumaksi.
En nukahtanut, vaan huomasin, että avopuolisollani on matala verensokeri. Yritin saada nousemaan sokerilla. Se ei onnistunut. Jouduin soittaman ambulanssin. Ja ambulanssi tuli. Avopuolison veivät päivystykseen, koska matalia verensokereita on ollut nyt paljon.
Jäin kotiin pojan kanssa. Ja poika meni kouluun seuraavana aamuna. Minä lähdin ohjaamaan ryhmää mielenterveysyhdistykseen. Kerroin ryhmäläisilleni tapahtumista ja he eivät säikähtäneet niistä ollenkaan. Kaikilla on ollut jotain "räväkkää" joskus elämässään.
Kuuntelen Hanna-Riiikka Kuisman kirjaa Korvaushoito. Kuuntelen sitä "kaupungilla" ja bussissa ja matka sujuvat hyvin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.