Mietin, että mikä on tuonut tyynen mielialan juuri nyt elämääni. Päädyin ajatuksissani siihen, että olen 54 vuotta ja näyttää siltä, että nyt kuukautiset ovat loppuneet. Olen kokenut ne epämiellyttävinä koko elämän ajan. Verta ja likaa, tahroja, ikäviä tamponeja. Tunnen ilman kaikkea tätä olevani vapaampi ja puhtaampi. Ei ällöttävää keskeytystä kerran kuukaudessa, vaan minä voin elää laskematta päiviä. En tunne olevani vanha, vaan olen uudessa elämänvaiheessa ja ainakina alku tuntuu siltä, että tämä aika on henkisesti parempi kuin muut ajat. Olen ollut ennen tätä virstanpylvästä sisältä tyhjä. Kirjallisuudesta, taiteesta ja kulttuurista olen koettanut saada elämääni asioita, jotka tekisivät minusta henkisesti rikkaan. Kaikilla asioilla on nyt enemmän merkitystä kuin ennen. 

Ehkä syynä on se, että olen nyt saanut tehdä taiteen ja opiskelemisen alueella asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Olen myös saanut tehdä asioita omaan tempooni. Juuri tänään tuntuu kuin olisin vähän kuin miellyttäväss unessa, merkityksiä täysi maailma. Toisaalta: tarkistin juuri lääkekaappini, jo toinen päivä peräkkäin ja olen unohtanut ottaa aamulla yhden lääkkeen. Ehkä en välitä siitä, että olenko jossain hypomaanisessa tilassa vai remissiossa, jossa ei ole oireita. Tämä on minun tapani elää, muuhun en kykene. En koskaan ole jättänyt lääkkeitä pois. En voi tehdä sitä, vaikka se houkuttelisi, sillä tiedän, mitä siitä seuraisi, ei ainakaan mitään hyvää. Lääkkeiden ottaminen on ollut omalla vastuullani nyt 18 vuotta. 

Ehkä minusta tuntuu siltä, että kukaan hoitohenkilökunnasta ei ole koskaan yrittänyt nähdä minuun, sitä ihmistä joka olen. En ole kokenut olevani persoona, vaan sairaus. Ennen kuin mielenterveysyhdistyksessä. Siellä minulta ei myöskään vaadita liikaa, että pitäisi selvittää 8 h x 7 / vko. Stressi saa oireilemaan. Stressi saa hypomaaniseksi. Tulee liikaa ideoita, saattaa ryhtyä toteuttamaan niitä ja sitten tulee katastrofi. Mutta en minä tulevaisuudesta tiedä, voin alkaa oireilemaankin palon, sitä ei tiedä. 

Tunnen myös muutoksen suhteessa avopuolisooni. Hän oli ohjaamassa teatteriesitystä, vaikka ei hän paljon tehnytkään. Nyt ajattelen häntä sairauden (MS-tauti) kautta, en teatteriopintojen kautta. Halu olla läheinen herää taas. Sitä ennen tänä syksynä ärsytti hänen äreytensä. Se sai minut tuntemaan samoja tunteita kuin silloin, kun olin naimisissa ja avioliitto päättyi pahoinpitelyyn. Sitä ennen oli ollut äreyttä ja äkäisyyttä. En tahdo ajatella sitä nyt, ehkä avaudun siitä  myöhemmin.  

Koetin vapauttaa itseäni myös niin, että sallin itselleni hitaan lukutempon, kun luin Parnassoa. Aiemmin olen luottanut nopeuteen. Huomaan, että lukemista pitäisi vielä tässäkin iässä harjoitella. MIstä muodostuu luetun ymmärtäminen? Tämän kaltaisia mielenkiintoisia kysymyksiä mieleeni tulee, koska olen opiskellut / tulen opiskelemaan lisää suomen kieltä ja kirjoittamista. 

Beethovenin jälkeen kuuntelen Bachia klassisen musiikin radiosta. Kävin 10 vuotta viulutunneilla, mutta en koskaan kokenut olevani hyvä soittaja. Nyt kuitenkin kykenen nauttimaan klassisesta musiikista.